Auton maalipinnan naarmun korjaus
Auton maalipinnan naarmun korjaus
Auton maalipinta saattaa naarmuuntua monesta eri syystä, mutta yhtä kaikki, naarmujen paikkaaminen on olennainen osa auton pitämistä huippukunnossa.
Jotkin pienet naarmut on korjattavissa kotikäyttöisillä tuotteilla, mutta isommat jäljet on parempi antaa ammattilaisen hoidettavaksi.
Auton ulkokuori koostuu useammasta eri kerroksesta. Alimmaisena on tietenkin auton kori eli metallilevy. Sen päällä on pohjamaali, jonka päälle on maalattu varsinainen maalipinta. Maalipinnan päällä on vielä yksi tai useampia kerros kirkasta lakkaa, joka suojaa maalipintaa naarmuilta ja muilta ympäristön vaikutuksilta.
Päällimmäisessä kerroksessa olevat pienet naarmut voi yrittää korjata nestemäisellä naarmunpoisto -aineella. Se imeytyy uurteisiin ja täyttää ne samalla hävittäen naarmut. Joskus jäljet maalipinnalla eivät ole oikeasti naarmuja, vaan maalipintaan kerääntynyttä likaa, joihin auttaa parhaiten huolellinen pesu. Syvemmät naarmut ylettyvät yleensä päällimmäistä lakkapintaa syvemmälle, ja niiden poistaminen on hyvä antaa ammattilaisen käsiin.
Aivan aluksi auto kannattaa käsinpestä hyvin. Suosittelemme välttämään automaattipesukatuja, sillä niiden harjaksia ei yleensä puhdisteta tarpeeksi usein, jolloin lika pääsee kertymään niihin. Niinpä harjakset vain naarmuttavat autosi maalipintaa lisää! Ammattilaisen suorittama käsinpesu on aina paras ja turvallisin vaihtoehto auton pesuun. Auto kannattaa viedä auringonvaloon, joka paljastaa parhaiten mahdolliset jäljet maalipinnassa. Maalipintaa kannattaa tunnustella käsin. Sen pitäisi tuntua yhtä sileältä kuin lasi. Jos maalipinta tuntuu rakeiselta, se ei vielä tarkoita sitä, että pinnassa oli välttämättä naarmuja. Autosi saattaa tarvita vielä savihiontakäsittelyn ja uuden pesun, jonka jälkeen ongelma poistuu.
Savihionta-käsittely tehoaa useimpiin pieniin naarmuihin. Se poistaa pienimmätkin likahiukkaset auton maalipinnalta. Sen päälle tehtävä kiillotus ja vahaus viimeistelee maalipinnan upean sileäksi ja kiiltäväksi.
Jos savihionta, myllytys ja vahaus eivät poista naarmuja, saattaa naarmu ulottua syvemmälle auton varsinaiseen maalipintaan. Joissakin tapauksissa naarmuihin auttaa vain maalaaminen. Jos et ole varma, kuinka pahasta naarmusta on kyse, tuo autosi meille Autopesula Espoon Starwashille! Pesemme autosi huolellisesti, tutkimme maalipinnan ja arvioimme, millaiset toimenpiteet ovat tarpeen.
Paras tapa suojautua pieniltä naarmuilta on suojata auton maalipinta esimerkiksi keraamisella kestopinnoitteella. Kestopinnoitteet ovat nykyään erittäin pitkäkestoisia ja helpottavat myös auton puhtaanapitoa. Kaupan päälle saat autosi maalipintaan upean kiillon, jota naapuritkin kadehtivat.
Jos kiinnostuit, kysy lisää!
Autopesula Espoon Starwash palvelee sinua aina henkilökohtaisesti ja ammattitaidolla. Kokenut henkilöstömme on hoitanut ja puhdistanut tuhansia autoja vuosien varrella. Tiedämme eri automallien ja merkkien yksityiskohdat, joten voit olla varma että autosi saadaan pestyä, puhdistettua ja vahattua huolellisesti. Jos sinulla on erikoistoiveita, otamme ne huomioon työn suorituksessa.
Soita ja Varaa aika! 0407154712
Ajanvaraukset Netistä
Autopesula Espoon Starwash palvelee sinua aina henkilökohtaisesti ja ammattitaidolla. Kokenut henkilöstömme on suorittanut pesuja, puhdistuksia ja vahauksia kaikenlaisille autoille. Vuosien varrella olemme hoitanut ja puhdistanut tuhansia autoja. Tiedämme eri automallien ja merkkien yksityiskohdat, joten voit olla varma että autosi saadaan puhtaaksi ja vahatuksi hellävaraisesti. Jos sinulla on erikoistoiveita, otamme ne huomioon työn suorituksessa.
Korjaamme myös tuulilasin kiveniskemiä ja halkeamia. Mikäli autosi tuulilasiin on tullut kiveniskemiä tai halkeama, henkilökuntamme täällä Espoon Starwashilla tarkistaa autosi lasin ja voi tarvittaessa myös korjata kiveniskemän odottaessa.
Meiltä myös autonhoitopalvelut yrityksille. Lue lisää..
Voit myös varata ajan soittamalla numeroon 040 715 4712.
Kysyttävää?
Laita meille viestiä ja palaamme sinulle sähköpostitse.